Loppiaisena

Loppiaisena loppuu joulun aika ja alkaa ne reikäleivät ja härkäviikot, näin sanotaan vanhassa sananlaskussa. On se vaan hyvä, että ruuan kanssa mässäily loppuu taas tämänkin Joulun jälkeen. Hyvin on syöty ja nyt se saa taas vähäksi aikaa riittää, se ylenpalttinen syöminen meinaan.

Aloitimme eilen talviaikaisen soppien syönti jakson, eli laitoin varhain aamulla hernekeiton uuniin hautumaan ja lähdin kuntosalille. Kävin siis Lohjalla heti aamutuimaan ja olin takaisin kotosalla jo ennen kymmentä ja soppa alkoi ollakin jo syömistä vaille valmista. Nautimme hernekeittoa, se oli tosi hyvää ja kuinka yksikertainen ja helppo laitettava onkaan tämä herkku. Meillä alkoivat siis härkäviikot, ensi viikolla haemme naapuri pitäjän osuuskaupasta hyvää ruisleipää. Ostamme sitä niin, että sitä on pakkasessa muutamaksi viikoksi eteenkin päin. Kaikenlaiset sopat ovat tulevina viikkoina ruokavaliomme perusjuttu.
Tästä se lähtee liikkeelle, niin uskon, se oman hyvinvointini rakentaminen. Kuntoilukin on aluillaan, mutta siis aivan orastavasti alullaan. Kuntosalilla käynti tuntuu mielekkäältä puuhalta. Joulukuussa käymieni ohjattujen käyntien jälkeen olen nyt käynyt siellä oma-alotteisesti. Kuntosalin ovet avautuvat kortilla mentäviksi aamulla klo 6.00. Olen ollut liikkeellä heti aamusella. Varhain aamulla siellä ei ole ollut tungosta, melkein joka kerta on joku muukin ollut paikalla. Kävijät ovat iäkkäämpiä naisia ja viime kerroilla on ollut niin juttusia ihmisiä, että seurusteltavaakin  on riittänyt.  Tosin kuulemattomuuteni takia seurusteluni toisen kanssa saattaa olla vähän vaikeaa, varsinkin jos olemme eri puolilla salia. Täytyy sanoa, että silloin kun siellä ei ole ollut muita henkilöitä niin olen viihtynyt kaiken parhaiten. Silloin olen voinut keskittyä siihen mitä olen tekemässä, koska kaikki se mitä teen siellä on minulle uutta ja koetan tehdä niitä asioita ohjeiden mukaan.
Sauvakävelyni on aivan aluillaan. Toissa päivänä kävin reippaasti kävelemässä ja eilenkin oli vakaa aikomus mennä, mutta niin jäi tekemättä.  Tänään on pakkasta - 18 astetta ja ihan vaan koko päivän, että saapi nähdä tuleeko siitä tänäänkään mitään. :(

Illalla saunoimme ja seurustelimme puhelimessa pitkäaikaisen ystäväpariskuntamme kanssa. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja isoäideillähän riittää juttua, varsinkin  lapsenlapsistaan.
Peräkamarin poikien katsomisen jälkeen nautin brändihuikan ja menin maate kymmenen huitteissa. Nukkuminen katkesi kahden tienoilla kun tajusin, että mieheni nukkuu selällään ja kuorsaus lakkaa ja alkaa hiljainen vaihe ja hetken päästä taas alkaa kuorsaus kovan rohinan kanssa, tätä tapahtuma ketjua jatkui jonkin aikaa. Mielestäni hänellä on uniapnea, tuo tapahtuma on pelottavaa kuunneltavaa. Tönin häntä ja koetan niin saada hänet taas ottamaan ilmaa ja kääntymään kyljelleen. Yleensä kyljellään makaaminen auttaa. Kaiken tuon jälkeen hän nukkui puolisentoista tuntia kyljellään hyvin levottomasti, puhui kielillä, siis englantia, ja aika ajoin huudahteli suomeksikin sanoja ja lauseita. Lopultakin nukkuma asento oli  varmaan hyvä sillä pikkuhiljaa hänen unensa tasaantui ja rauhoittui.
Koska en saanut nukutuksi niin luin, useampaan otteeseen, irlantilaisen kirjailija Lorna Byrneen kirjaa Enkeleitä hiuksissani joka on hänen tarinansa, omaelämäkertansa. Mielenkiintoinen elämäkerta, joka panee ajattelemaan ympärillämme tapahtuvia  asioita ja niiden todellisuutta ja herää vahvasti kysymys, että Enkeleitä onko heitä?