Lämmin syyspäivä

Eilen illalla olin toista kertaa Sukututkimuksen peruskurssilla joka alkoi paikallisessa kansalaisopistossa viime viikon maanantaina. Meitä asiasta kiinnostuneita ja innostuneita oli paikalla kuusitoista kappaletta. Kurssin vetäjä on paikallinen historiantutkija, asiansa tietävä ja osaava mieshenkilö. Hänellä on selkeä ja kuuluva ääni, on nautinto kuunnella hänen johdonmukaista puhettaan. Eikä minun tarvitse mitenkään herkistellä tai ottaa kuulolaitettani käyttöön vaan kuuntelu sujuu vaivattomasti, tästä olen suunnattoman iloinen.
Joillakin osanottajilla on aiempaa kokemusta sukututkimuksesta, suurimmalle osalle asia on uutta ja kiinnostus suuri uutta tietoa kohtaan.
Eilen illalla paneuduimme monipuolisesti sukututkimuksen lähteisiin, saimme internetosoitteitakin joihin voimme mennä tutustumaan. Perehdyimme vanhaan kirjoitustapaan ja saksalaisiin aakkosiin, tästä aiheesta saimme kotitehtävänkin.
Mielenkiintoista tämä on, niin mielenkiintoista, että tänään menikin aamupäivä tutkiessa aakkosia ja netistä löytyviä seurakunnan kirkonkirjoja. Paljon löytyi tietoa uutta ja vanhaa, jo tiedossa olevaa perimätietoa.
Tämä on todella mielenkiintoinen asia ja haaste.

Täytyy sanoa, että onneksi poika tuli lapsineen iltapäivällä käymään muuten olisin istunut koneella koko päivän ja tutkinut talon sukujuuria. Ukkokullan sukujuurista on olemassa tutkittua tietoa, mutta niitä oli kuitenkin mukava tutkiskella.
Tarkoituksenani on alkaa tutkia omia juuriani.

Tänään oli varsin lämmin sää ja iltapäivällä paistoi aurinko, oikein hyvä sää ulkona liikkumiseen. Näiden pienten piiperoiden kanssa lähdin lähimetsään etsimään sieniä ja löytyihän niitä. Niinkuin kuvastakin näkyy niin tuttuja kärpässieniä oli tarjolla tämän tästä. Karvalaukkuja ja kangassieniä löysimme ja tatteja jotka olivat jo nähneet parhaat  päivänsä. Juho-poika oli kyllä hyvin pian aika uupunut ja halusi pois. Rankkaa se on kun pieni ihminen koettaa nostaa jalkaa kaikenmaailman risujen ja oksien ylitse. Kiirehän meillä ei ollut minnekkään ja niinpä etenimme käsikädessä rauhalliseen tahtiin ja jututettiin etanakin siinä matkalla, joka lupasi poutaa huomiseksi, kun sitä siltä kyselimme. Heinäsirkat hyppelivät heinäpellossa jossa Lenni-Kalle meitä odotti. Lenni-kissa ei lähtenytkään meidän mukaan metsään saakka vaan jäi pellolle odottamaan paluutamme. Pian oltiinkin kotona ja kaikki siis jaksoimme kulkea omin jaloin loppuun saakka.

 Lapset olivat voipuneita ja keskittyivät telkun katseluun, heillä ei ollut aihetta pieninpäänkään nahisteluun niinkuin ennen metsään lähtöä oli ollut.

"Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.
Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt.
Kas, pienet karhut vekkulit on nyt käyneet suureen joukkiohon.
On päivä teddykarhujen villin retken!"

 

Tätä me laulettiin ja hyräiltiin metsässä kun pienimmän voimat meinasivat loppua.

Lapset ja Lenni-Kalle ovat keskenään ylimpiä ystäviä.