Kerronpa mitä tapahtui 34-vuotta sitten, aika tarkkaan tähän kellonaikaan.
Illalla klo 19.30, 26.10.1976 syntyi meidän esikoisemme.
Hän oli normaalipainoinen ja mittainen poikalapsi.
Hänen maailmaan tulonsa tapahtui leikkauksella ja aika reipasta oli toiminta, sillä leikkaava lääkäri tervehti häntä veitsellään siten, että otsaan tuli pieni raapama.
Siinä se merkki on otsassa vieläkin. Tosin arpi on nyt aivan pienen pieni koska poikani on siis jo aikuinen mies.
Ihana pikkuinen poika-vauva hän oli, hänellä oli syntyessään ihan vähä vähän tummaatukkaa, joka tosin lähti pois aika pian.
Sairaalasta kotiintulo olikin pieni seikkaulu, sillä juuri sinä päivänä satoi maahan ensilumi. Ukkokulta tuli meitä hakemaan kotiin ja niin taiteiltiin autolla loskan joukossa. Jännitettiin kovasti, että kuinka meitin matkalla käy, olihan kaikki toiminta vauvan kanssa uutta ja olimme tottumattomia uudessa tilanteessa. Meillä oli nyt painava vastuu maailman tärkeimmästä suojeltavasta pikku ihmisestä. Voi sitä onnen tunnetta. Jännää se oli matkan teko, mutta kaikki meni hyvin ja kotiin päästiin turvallisesti.
Siitä arki alkoi ja poikamme kasvoi ja sai aikanaan veljen ja sisaren.
Nyt pojat ovat jo yli kolmekymppisiä ja tytärkin täyttää seuraavaksi nuo kymmenet.
Niin aika kuluu ja nyt lapsien lapset kasvavat ja saamme seurata heitin kehitystänsä.
Tämä kuva on siirretty Microsoft Offisen kuvista.
*click*
Taidat olla sielunsiskoni! Minun nuorimmaiseni syntyi päivälleen 47 vuotta sitten. Kävin tänään viemässä kukkaset ja sytytin kynttilöitä syntymäpäivänään kirkkomaalla. Ei unohdusta, ainoastaan kaipaus ja lapsenlapset.
VastaaPoistaanja sielunsiskoni, merkkipäivät ovat kuin paaluja, joiden kohdalla menneen muistot nousevat mieleen. Muistot lapsiin liittyvistä tapahtumista säilyvät, mieli ei unohda, hyvä niin sillä muistelut ovat monella tapaa tarpeellisia.
VastaaPoistaTämän hetken tärkein elämän sisältö ovat lastenlapset ja heidän kehityksen seuraaminen.:)
Minä olen melkein aina muistanut merkkipäivät,se on hyvä muistaa omaisia tai ystäviä,se tekee hyvälle mielelle,kun muistaa,vaikka muistot palaavat aina mieleen:(♥
VastaaPoistaMukavaa iltapäivän jatkoja sinulle♥
Onnea äidille ja pojalle! Lapset ja lapsenlapset ova tärkeimmät asiat minunkin elämässäni.
VastaaPoistaTansku; olen joskus kuullut sanottavan, että "muistamisen ilo on suurin ilo", läheisten ihmisten merkkipäivien muistamisessa tuo on hyvinkin paikkansa pitävä sanonta.
VastaaPoistaLeppoisaa illan jatkoa sinulle. :)
Kiitos onnitteluistasi Alma A. Saamme olla kiitollisia ja onnellisia, kun meillä on mahdollisuus nauttia isovanhemmuudesta. :)
VastaaPoistaOnnittelut,, vaikkakin hivenen myöhässä :)
VastaaPoistaSamoissa ijissä on minunkin kaksi poikaa, toinen 31 ja toinen 37. Vaan mummoksi en ole päässy,,, vielä ;)
oman onnen seppä kiitos onnitteluistasi. :)
VastaaPoistaToivon, että pojat hoitavat homman ja saat lapsenlapsen/-sia sillä isovanhemmuus on mukava asia, se suorastaan nautinnollinen rooli! :D
Syntymäpäivät herkistävät! Ensimmäisen syntymä on erityisen merkittävä, kun kaikki on silloin niin jännittävää. Minun esikoiseni on muutaman viikon nuorempi ja samaa vuosikertaa. Kohta meilläkin vietetään synttäreitä.
VastaaPoistaIrene; Meidän molempien esikoinen on siis syksynlapsi, mukava sattuma.
VastaaPoistaMukavaa tulossa olevaa syntymäpäivää! :)
Marja, käy kurkkimassa viimeisintä postaustani. Siellä odottaa haaste sinulle!
VastaaPoistaIrene, haasteesi olen ottanut vastaan ja tein muisteluretken lapsuuteeni, kiitos sinulle siitä! :)
VastaaPoista